Narsisti ei luovuta.

Asiat alkoivat helpottua ainakin jollakin tasolla, vähän kerrallaan lapsi kyseli aina vaan vähemmän mummon perään. Myös sisarussuhteeni syvenivät ja aloimme yhdessä käymään läpi äitimme asioita. Vertaistuki, paras tuki. Myös ystävät ja sukulaiset palasivat elämääni..

Moni edelleen ihmetteli välirikkoa, koska äiti oli aina ollut niin iso ja näkyvä osa lastensa elämää. Heille välttelin totuuden kertomista, en kertonut narsismista. En tiedä miksi, häpesin? Epäilin ettei minua uskota? Kerroin vaan että mittani tuli täysi dominoivaa äitiä..

Muutaman kuukauden kuluttua tapahtui lapsessa muutoksia, jotka kaikki ympärillämme huomasivat. Arasta ja sulkeutuneesta lapsesta kuoriutui sosiaalinen, puhelias, rohkea ja luottavainen tyttö. Tämä oli varmin merkki siitä, että tein oikein. Antoi lisävoimia jaksaa kulissien takana tapahtuvia.

Samaan aikaan puhelin ja posti tulvi viestejä ja postia äidiltäni. Ensin raivoisia, missä syytettiin lapsen elämän pilaamisesta, lapsen olisi parempi heidän luona, enkö ymmärrä kuinka lapsi kärsii jne. Sitten lahjontaa, ääni muuttui mairean ystävälliseksi ja tarjottiin jos vaikka mitä, kunhan vaan toisin lapsen käymään. Jos en reagoinut, niitä tuli entistä enemmän. Jos pyysin lopettamaan, ei vastattu mitään ja hetken hiljaisuuden jälkeen kaikki alkoi taas, aivan kuin en olisi sanonut mitään. Tuntui turhauttavalta. Olisi tehnyt mieli pyöritellä koko mummo lumihangessa ja kysyä ”Ootko noin tyhmä ettet ymmärrä vai etkö vaan halua ymmärtää???”.

Narsisti ei ymmärrä. Kaikki hänen tekemänsä on oikeutettua eikä hän tee koskaan mitään väärää.

Joulusta ja juhlapyhistä tuli painajainen. Joka kerta tiesin odottaa äidin yhteydenottoa, jonka jälkeen tieskuinkamonennenkerran pyysin lopettamaan ja kerroin miksi. Ulkopuolisen korvissa tuo on pieni riesa, mutta ihminen joka pyristelee irti narsistin otteesta, tuo on kaikkea muuta. Se on raivostuttavaa ja ahdistavaa. Tuolla narsisti pääsee uhrinsa ajatuksiin ja pilaa iloisen juhlatunnelman. Hän on läsnä vaikkei fyysisesti olekaan.

Narsisti osaa tunnepelin. Vältin parhaani mukaan ettei äiti saa tietää omasta olotilastani. Heikkouden näyttäminen on pahin virhe narsistin kanssa, hän iskee juuri siihen.

Purin hammasta, keskityin omaan perheeseeni ja kauhulla odotin mitä vielä eteen tulee..

Narsisti ei luovuta. Koskaan.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *